7. helmikuuta 2015

Lumilinnaan yöksi?

 photo IMG_6995_zpspffpx4o4.jpg
Ollaan melkein joka vuosi käyty Kemin Lumilinnassa, ja niin tänäkin vuonna. Pitää sanoa, että se on kyllä aina yhtä hieno paikka! Koko "linna" tai "kylä" oli siis tehty lumesta muutamia jääveistoksia lukuunottamatta. Sisällä kylässä valaistus oli tosi tunnelmallinen ja hämärä, ja se teki paikan vielä entistä viihtyisämmäksi.

Pakko mainita vielä ajomatkasta Lumilinnaan, joka rehellisesti sanottuna oli aika kinkkinen. Ensin ajoimme reilusti paikasta ohi. En tiedä johtuiko se siitä että itse kävimme hitaalla, vai huonosta opastuksesta, mutta menimme kuitenkin ohi ainakin kymmenen kilometriä. Lopulta alkoi ihmetyttämään kun mitään kylttejä Kemistä ei näkynyt, vaikka perille olisi pitänyt päästä jo aikoja sitten. Ajettuamme vielä hetken eteenpäin päädyimme kuitenkin kääntymään takaisin siihen suuntaan mistä äskettäin olimme tulleet. Oli aika ihme, että seuraavaksi saatiin suunnistettua edes oikeasta rampista lopulta ylös. Läheisellä huoltoasemalla eräs mies neuvoi meidät lopulta perille. Veikkaan, että jos hän ei olisi neuvonut meitä, olisimme vieläkin ajelemassa jossain...
 photo IMG_7004_zps6dfthr0w.jpg photo IMG_7009_zpsqaj3qqr6.jpgSeinään oli kaiverrettu kaikenlaisia kuvioita ja muita kuvia, ja ne olivat kaikki tosi yksityiskohtaisia, kauniita ja taidokkaasti tehtyjä. Näitä kaiverruksia oli lähes joka paikassa, mutta ajattelin laittaa niistä vain pari kuvaa. Sisällä Linnassa oli myös kaunis tunnelmavalaistus (joka pidemmän päälle toi ongelmia kuvien valotuksen saamisessa kohdilleen) ja se sai kaiken näyttämään entistä kodikkaammalta.  photo IMG_7019_zpsyxqjnqqs.jpg  photo IMG_7036_zpsneplprui.jpg photo IMG_7046_zpstpw4g9qd.jpg Kylässä oli myös yöpymismahdollisuus. Olisi varmaan hieno elämys nukkua lumiseinämän ympäröimänä! Huoneita oli kaikenlaista sorttia, mutta silmäänpistävin niistä oli ehkä tämä huone, jonka sängyn yläpuolelle oli kaiverrettu mansikoita. Muutamissa huoneissa oli hieno valaistus ja tosi suuria, kauniita kaiverruksia. photo IMG_7051_zps4fbeg0gh.jpg photo IMG_7057_zpsp6fds5v6.jpgKun olimme kiertäneet jonkin aikaa, menimme syömään johonkin ravintolaan. Sen nimi ei jäänyt mieleen, mutta ravintolakin oli Lumilinnan alueella. Tilasin lohkoperunat ja lohen, ja ruoka oli todella hyvää! Loppuaika Lumilinnassa kului ruokailun jälkeen kierrellen loput paikat läpi, ja muutamia kuvia räpsiessä matkan varrella. Pääsimme lähtemään neljän aikoihin, ja meinasimme (taas) eksyä suunnistaessamme moottoritielle. Ei mennyt ihan putkeen, mutta reissu oli kiva. Voin todeta uudelleen, että Lumilinna on kyllä näkemisen arvoinen paikka. photo IMG_7075_zpse4qmkdhh.jpg  photo IMG_7085_zps8aee0c8h.jpg  photo IMG_7090_zpskqnsxe48.jpg  photo IMG_7091_zpsi5e8i4d0.jpg

29. joulukuuta 2014

Talvi

Joulu meni, enkä edes ehtinyt kunnolla tajuta sitä. Aika on kulunut ihan valtavan nopeasti, ja lomalla oon tehnyt välillä jotain tekemisen arvoista mutta välillä taas en oikeestaan mitään tähdellistä. Tänä vuonna mun joulufiilis oli kadonnut tuhkana tuuleen - välillä saatoin vähän jännittää lahjojen puolesta, mutta ei mitään sen erityisempää. Joulufiiliksen puuttumisesta huolimatta vietin ihanan joulun läheisten kanssa.
 photo IMG_6789_zps90ad2cd2.jpg
 photo IMG_6801_zps7f0b5478.jpg
 photo IMG_6806_zps5278ea92.jpg
 photo IMG_6812_zpsbdd8ef08.jpg

 photo IMG_6815_zps2ed950ad.jpg
 photo IMG_6818_zps2ae1acad.jpg
 photo IMG_6846_zps9ed71578.jpg
 photo IMG_6864_zps2f6133ce.jpg
Ylläolevat kuvat kävin ottamassa vasta eilen. Mun lempivuodenaikani on talvi, ja syystä; mun mielestä silloin vaan on niin kaunista, kun puut on puuterilumen peitossa ja kultainen auringonvalo heijastaa kimaltelevaan lumeen. Ennen joulua se kimalteleva lumi oli vasta toiveajattelua, sillä täälläpäin maa oli monta päivää inhottavan loskan peitossa. Onneksi kuitenkin tuli valkoinen joulu, ja lumi on pysynyt maassa!
 photo IMG_6841_zps1bddb24f.jpg

17. joulukuuta 2014

DIY: Kynttilän koristelu

Tilattiin muutama päivä sitten Hobbypointista kynttilöiden koristeluvälineitä, ja tuli mieleen että tästä vois tehdä tutoriaalin myös blogin puolelle. Ajattelin aluksi että koko homma on varmaan tosi monimutkaista mulle ja pilaan kaikki kynttilät, mutta tää olikin yllättävän helppoa ja lopputulokseksi tuli ihania, persoonallisia kynttilöitä.
IMG_6751
Tarvitset siis tietty kynttilöitä, ja niiden värillä ei ole väliä - valitsin itse ihan perus valkoiset. Kynttilöiden lisäksi valitse haluamasi servetti, jossa on kiva kuvio, sekä sivellin. Liimaksi käytin tuon mainitsemani kaupan kynttiläliimaa, mutta uskoisin että samanlaista liimaa löytyy myös muista askartelukaupoista.
IMG_6758
Ota sitten servetit, ja irrota niistä "päällinen". Leikkaa haluamasi kuviot irti servetistä, ja varmista että niistä tulee sopivan kokoisia.
IMG_6769
Sivele liimaa ohut kerros kynttilän pinnalle suunnilleen niin, että leikkaamasi kuvio mahtuu siihen. Sen jälkeen painele kuvio varovasti kiinni kynttilän pintaan.
IMG_6772
Kun kynttilä alkaa olla valmis, anna sen kuivua hetki.
IMG_6784
Valmis! Mun mielestä tää oli tosi ihana idea, ja nää sopii hyvin vaikka joululahjaksi jollekin.

5. joulukuuta 2014

Piparkakkuja

IMG_6664 IMG_6673
IMG_6680 IMG_6687
Mulla on ollut blogeja ennenkin, mutta harrastus on jäänyt pahasti taka-alalle. Aloin kuitenkin innostua bloggaamisesta taas uudelleen, mutta päätin aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Tässä sitä sitten ollaan, uuden blogin kanssa. Kyseessä on siis tyttö, joka rakastaa autolla hämärällä matkaamista, pitää hunajateestä, ja jonka lempiherkku on valkosuklaa. Keräilen pöllöaiheisia tavaroita, ja todennäköisesti käy niin, ettei niiden näkemiseltä vältytä blogissakaan. Koirat ovat pöllöjen lisäksi lähellä sydäntä, ja kotonamme asuukin pirteä phalénetyttö Felina, joka saattaa myös vilahtaa blogin kuvissa. Uudet lukijat ovat enemmän kuin tervetulleita, ja kommenttiakin saa heittää!